Näitä hommia en lopeta ikinä

Mikkeliläisen lattiapäällystefirman toimistossa istuu onnellinen mies. 48-vuotias Jukka Setälä on vihdoin löytänyt työn, josta pitää. Setälä suorastaan hyrisee tyytyväisyyttä.

"Näitä hommia en lopeta ikinä. Olen viihtynyt todella hyvin tässä työpaikassa ja koko ala kiinnostaa minua", Setälä kertoo.

Setälän työnantaja on mikkeliläinen Lattiapäällysteliike J. Järvinen. Firmassa on kymmenen työntekijää ja Setälä on sopeutunut työyhteisöön hyvin. Hän on tehnyt avotyötä firmassa marraskuusta 2003 lähtien ja työsopimus allekirjoitettiin kesäkuun alussa 2004. Nyt hän tekee tuettua työtä.

"Täällä kukkii aito jätkähuumori. Läppä lentää, mutta silti työt tulevat aina tehdyiksi", Setälä kertoo. Setälän titteli on varastomies, mutta hommiin kuuluu paljon muutakin kuin varastotyötä. Hän muun muassa puhdistaa työkaluja ja koneita sekä avustaa firman asentajia aina tarvittaessa. Aika ei kulu pelkästään varastossa, vaan Setälä on mukana myös työmailla.

"Kysyn aina neuvoja työkavereilta, jos homma ei ota sujuakseen. Mutta loppujen lopuksi työn oppii vain tekemällä."

Setälän työaika on neljä tuntia päivässä ja hän saa työstään normaalia palkkaa. Palkan päälle tulee eläke. Työsopimuksen solmimisen jälkeen Setälä koki verotoimistossa riemunaiheen, kun käteen lätkäistiin verokortti ensimmäistä kertaa elämässä. Mies on sikäli harvinaisuus, että hän on tyytyväinen veronmaksaja.

Setälä ja hänen työnantajansa Jukka Järvinen ovat tunteneet toisensa jo lapsuudesta lähtien. Syksyllä 2003 miehet törmäsivät toisiinsa ja Setälä kysyi itse töitä. Järvinen suostui, eikä ole katunut päätöstään.

"Kaikki on sujunut todella hyvin ja olen tyytyväinen Jukan työhön. Myös työkaverit ovat ottaneet Jukan hyvin vastaan", Järvinen kertoo. Jukka Setälä on päässyt töihin kiinni Mikkelin Savosetin Luotsi-projektin kautta.

Teksti: Toimittaja Reijo Hakola. Julkaistu 6/2004.