Ikääntymisen määrittely

Koska vanhuus alkaa?

Tilastollisesti Suomessa ikääntyneiksi luokitellaan 65 vuotta täyttäneet henkilöt. Luokittelu perustuu siihen, että 65 vuotta on yleinen eläkeikä. Kaikkien hyväksymää määritelmää sille, milloin vanhuus alkaa, ei kuitenkaan ole, koska tilastollinen ikääntymiskäsitys ei ole ainoa tulkinta vanhuudesta.

Toimintakykyyn perustuva ikääntymiskäsitys määrittää vanhuuden alkavaksi vasta 75 vuoden iässä, ja vain joka kolmas 70-74-vuotias pitää itseään vanhana. Iällä onkin useita erilaisia merkityksiä: biologinen, fysiologinen, psykologinen, sosiaalinen ja subjektiivinen ikä ovat saman ilmiön erilaisia ulottuvuuksia.

Kronologinen ikä on kalenteri-iän karttumista. Biologinen ja fysiologinen ikä kertovat ihmisen kunnosta. Subjektiivinen ja kulttuurinen ikä määrittyvät taas omien tuntemusten ja yhteisön odotusten mukaisesti. Ihminen voi vanheta iän erilaisilla merkitystasoilla eri tavoin.

Mitä vanhuus tarkoittaa?

Vaikka iällä on monia merkityksiä, länsimaissa käsitys vanhuuden alkamisesta ja etenemisestä perustuu usein lääketieteelliseen ja biologiseen näkökulmaan. Tämän näkökulman ongelmana on, että se korostaa ikääntymisen ja toimintakyvyn laskun välistä suhdetta (vanhuus on yhtä kuin sairaus). Tässä ns. tautilähtöisessä viitekehyksessä ikääntymistä tarkastellaan ensisijaisesti toiminnanvajausten kehittymisprosessina.

Tautilähtöisen lähestymistavan jonkinlaisena vastakohtana voidaan nähdä ns. terveyslähtöinen lähestymistapa, joka korostaa mahdollisuutta toimintakyvyn kehittämiseen myös vanhuusiässä. Sen mukaan toimintakykyä kehittämällä voidaan välttää monia ikääntymiseen liittyviä toiminnanvajavuuksia ja raihnaisuuden muotoja. Se kannustaa kuntouttavaan ja toimintakykyä ylläpitävään toimintaan elämän kaikissa vaiheissa, myös vanhuudessa.

Ikääntymisen määrittely vaihtelee

Ikääntymisen määrittely riippuu siis siitä, mitä iän ulottuvuutta tarkastellaan, sekä siitä, millaisena nähdään mahdollisuudet toimintakykyyn vaikuttamiseen. Tämä moninaisuus aiheuttaa sen, että ikääntymisen määrittely vaihtelee paljon.

Myös kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla ikääntymisen määrittely on vaihtelevaa. Jos kehitysvammaisen henkilön ikä määritellään subjektiivisen tai kulttuurisen iän perusteella, saattaa hän sen perusteella olla kalenteri-ikäänsä selvästikin nuorempi (esimerkiksi lapsenomainen). Mikäli taas määrittely tehdään fysiologisen iän perusteella, määrittelyyn sekoittuvat sekä kehitysvammaisuuteen liittyvät toimintakykyvajavuudet että iän mukanaan tuomat muutokset (esimerkiksi tarvitsee muiden apua). Täten määriteltynä ns. fysiologinen ikä saattaa olla huomattavasti kalenteri-ikää korkeampi.

Keskustelua siitä, miten kehitysvammaisten henkilöiden ikääntymisen mukanaantuomiin muutoksiin tulisi suhtautua, ei vielä ole käyty kovinkaan paljon. Monissa yhteyksissä vallalla on tautilähtöinen lähestymistapa, ja terveyslähtöisen, toimintakykyä ylläpitävän lähestymistavan vahvistuminen on vasta osa tulevaisuuden kehittämistyötä.

Kehitysvammaisten henkilöiden ikääntymisen alkamisesta ei ole yksimielisyyttä edes kalenteri-iän mukaan määriteltynä. Kansainvälisessä kirjallisuudessa raja vaihtelee 40 vuodesta 75 vuoteen. Yleisimmin käytetään kuitenkin 55 ikävuotta. Ikään liittyviä muutoksia alkaa kuitenkin ilmetä yleisesti jo 40 ikävuoden jälkeen. 

Laajan väestöpohjaisen suomalaistutkimuksen mukaan lievästi kehitysvammaisten henkilöiden keskimääräinen elinaika ei juurikaan eronnut väestön ennusteesta. Sen sijaan vaikeasti ja syvästi kehitysvammaisten henkilöiden elinajan ennuste jäi noin kolmasosaan väestön ennusteesta. Koska kehitysvammaisten henkilöiden eliniän kasvu viime vuosikymmenten aikana on ollut erittäin nopeaa, ikääntymisen määrittelyn on ollut vaikeaa seurata tätä kehitystä.

Siitä kun kehitysvammaiset henkilöt kuolivat pääsääntöisesti lapsuusiässä, ei ole historiallisesti pitkä aika (tätä tapahtuu edelleenkin mm. kehitysmaissa). Toisaalta kehitysvammaisuuteen liittyvät mielikuvat saattavat johtaa siihen, että kehitysvammainen henkilö mielletään aina lapsenomaisena tai ikään kuin iättömänä (kulttuurisen iän määrittely). Ikä on myös abstraktio, jonka takia kehitysvammaisten henkilöiden voi olla joskus itse vaikea muodostaa käsitystä omasta iästään ja ikääntymisestään (subjektiivisen iän määrittely). Samanaikaisesti on vallalla käsitys, että kehitysvammaiset henkilöt vanhenevat aiemmin kuin muu väestö, vaikka tämäkään ei pidä paikkaansa kuin joidenkin kohdalla.

On totta, että monivammaisuus raihnaistaa elimistöä normaalia aikaisemmin ja enemmän, mikä johtaa varhaisen raihnaistumisen korostumiseen (ns. sekundaariset vanhenemismuutokset). Pääasiallisesti tämä liittynee kuitenkin fysiologisen iän korostumiseen ikääntymisen määrittelyssä, jolloin kehitysvammaisuuden ja ikääntymisen erottamisen vaikeus näkyy ikääntymisen määrittelyn huomattavana varhaistumisena.