Teknologia ei siirry kehitysvammaisen ihmisen arkeen itsestään - asiantuntijat peräänkuuluttavat pysyviä tukirakenteita
Teknologia voi vahvistaa kehitysvammaisten henkilöiden osallisuutta, toimintakykyä ja itsenäisyyttä, mutta sopivan laitteen tai sovelluksen löytäminen on vasta ensimmäinen askel. Tampereen yliopiston ja Satakunnan ammattikorkeakoulun TOTA-hankkeen havaintojen mukaan teknologian juurtuminen arkeen edellyttää käyttäjän kuulemista, ammattilaisten osaamista, pitkäjänteistä tukea ja eri toimijoiden yhteistyötä.
TOTA (Teknologialla osallisuutta, toimintakykyä ja asiakaslähtöisyyttä) -hankkeessa kehitettiin yhteiskehittämisen toimintamalli, joka tekee näkyväksi, kuinka monesta vaiheesta käyttäjän tarpeen ja teknologian yhteensovittaminen koostuu.
Tietoa erilaisista teknologisista ratkaisuista on jo paljon, mutta se on hajallaan. Ammattilaisten, läheisten ja käyttäjien voi olla vaikea löytää juuri omaan tarpeeseen sopivaa ratkaisua tai paikkaa, jossa teknologiaa voisi kokeilla.
Hankkeen lähtökohtana oli, että teknologia valitaan todellisen tarpeen perusteella. Tarvekartoitus osoittautui toimivaksi menetelmäksi yksilöllisten tarpeiden tunnistamisessa. Kehitysvammaiset henkilöt haluavat ja osaavat osallistua kehittämistyöhön: osallistujat sitoutuivat vahvasti teknologiakokeiluihin ja toivat esiin omia näkemyksiään.
Käyttäjän oma käsitys tarpeistaan voi poiketa ammattilaisen näkemyksestä, ja hän voi tunnistaa arjessaan mahdollisuuksia, jotka ulkopuoliselta jäävät huomaamatta. Siksi teknologiaa ei pidä suunnitella vain käyttäjää varten, vaan yhdessä hänen kanssaan. Hankkeessa havaittiin myös, että käyttäjä saattoi suhtautua teknologiaan ammattilaista ennakkoluulottomammin ja omaksua sen odotettua nopeammin.
Keskeinen havainto oli, ettei onnistunut kokeilu takaa ratkaisun siirtymistä arkeen. Käyttöönotto on pitkä prosessi: teknologiaa on mukautettava käyttäjän toimintakykyyn ja ympäristöön, käyttäjä tarvitsee opastusta ja aikaa harjoitella, ja myös ammattilaisten ja läheisten on osattava tukea käyttöä. Jos vastuut jäävät epäselviksi tai tuki päättyy kokeilun jälkeen, hyväkin ratkaisu voi jäädä käyttämättä.
Ammattilaisten teknologiaosaamisessa ja asenteissa on suuria eroja. Vuorotyönä tehtävästä vammaistyöstä ei myöskään aina pääse irrottautumaan koulutuksiin tai työpajoihin. Tarvitaan helposti saavutettavaa tietoa ja matalan kynnyksen paikkoja, joissa teknologiaan voi tutustua omassa aikataulussa. Tästä esimerkkinä oli Satakunnassa toimiva hyvinvointiteknologialainaamo Funteeraamo.
Hankkeilla voidaan kokeilla toimintamalleja ja tuottaa uutta tietoa, mutta pysyvä muutos edellyttää jatkuvia rakenteita ja resursseja. Jonkun on otettava vastuu ratkaisujen kartoittamisesta, kokeilemisesta, mukauttamisesta ja pitkäaikaisesta käytön tuesta.
TOTA-hankkeen tulokset ovat avoimesti saatavilla verkkosivustolla. Sama koskee laajemmin avoimia verkkopalveluja, kuten kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen tukena toimivaa Papunetia, joiden jatkuvuus riippuu pitkäjänteisestä rahoituksesta.
Kehitysvammaisten henkilöiden osallisuuden ja digitaalisen yhdenvertaisuuden vahvistaminen on kirjattu lainsäädäntöön, ja YK:n vammaissopimus velvoittaa edistämään avustavien teknologioiden saatavuutta. Tavoitteiden ja käytännön välillä on kuitenkin yhä ristiriita.