Paluu päiväkirjamerkintöihin

Olisin jäänyt useammin kotiin sairaan lapsen luokse.

.
Päiväkirjasta 25.5.2010 ( kuukausi diagnoosin jälkeen)

Markku sanoo potevansa samanlaista apeutta ja alakuloa kuin minä. Yksinäisillä kävelylenkeillä hän itkee. Tunnelmamme on mahdottoman ristiriitainen kun miettii, kuinka iloinen ja elämää täynnä Uuno itse on. Hänellä oli eilen tosi kiva päivä. Autoleikkejä naapurin lasten kanssa, pyöräilyä, vesisotaa. Uuno leikki koko päivän ulkona.

Itse olen miettinyt vaihteeksi taas Uunon lapsuusvuosia. Tosiasia on, että hän on ollut vaativa ja paljon sairasteleva lapsi, mutta samanaikaisesti iloinen, aurinkoinen ja omalla tavallaan myös helppo.
Ensimmäisen korvatulehduksen Uuno poti 2 kuukauden ikäisenä. Sen jälkeen lääkärissä käynnit tulivat osaksi normaalia viikkorytmiä. Uunolla oli aina korvatulehdus. Muistan, kuinka Uunon vauva-aikana Markku lähti keskiviikkoisin töihin (hänellä oli maanantai ja tiistai vapaata, kuten papeilla usein on), ja minä lähdin lapsen kanssa terveyskeskukselle.
Usein myös Markku käytti Uunoa lääkärissä. Poika opittiin tuntemaan Kiimingin terveyskeskuksessa ja apteekissa hyvin.
-No kukas se sieltä taas tulee?

Uunon ”helppous” liittyy siihen, että hän oli hyvin rauhallinen hoidettava. Lääkärit saivat tutkia korvia kaikessa rauhassa, eikä hän huutanut öitä.
Yöt olivat silti muuten levottomia. Vauvana Uunolta leikattiin nivustyrä ja putkia on aseteltu 3-4 kertaa korviin, lisäksi nielurisat on leikattu kahteen kertaan, ja korvaa on jouduttu operoimaan muullakin tavoin. Leikkauksia oli ollut seitsemän aivojen magneettikuvaukseen mennessä, joten ei ihme, että poika piti outona, kun tutkimuksessa "vain nukutettiin", mutta ei leikattu.

Kaikista raskaimpia, suorastaan traumaattisia, kokemuksia olivat Uunon kuumekouristuskohtaukset. Ensimmäisen hän sai 1,5 -vuotiaana. Olin juuri julkaissut Siunaa ja varjele vauvaa –kirjan ja tulin eräästä kirjanesittelytilaisuudesta. Poika oli jo nukkumassa sängyssään. Menimme itsekin nukkumaan, kunnes heräsin outoon ääneen. Uuno ”korahti” kummallisesti ja oli aivan harmaa. Yritin ravistella häntä, mutta poika oli tajuton. Markku soitti ambulanssin, itse pidin lasta sylissäni. Lapsi ei vaikuttanut aluksi edes kuumeiselta.
Tilanne oli kamala ja myös absurdi. Olin juuri tullut vauvojen rukouskirjan julkistamistilaisuudesta ja oma vauvani oli tajuton. En pystynyt päästämään ääntäkään, saatikka että olisin kyennyt minkäänlaiseen rukoukseen.
Lähinnä kai huohotin kauhuissani.

Ambulanssimiehet antoivat vauvalle ruiskun ja vasta matkalla OYS:iin kuume nousi. Kyse oli kuin olikin kuumekouristuskohtauksesta.
Uuno sai kaikkiaan ehkä neljä kuumekouristusta. Pari kertaa menimme ambulanssilla sairaalaan, mutta sitten aloimme luottaa kouristuksen laukaisevaan lääkkeeseen. Kaksivuotiaana kouristuksia ei enää tullut, mutta näihin aikoihin saakka olemme pitäneet kouristuksen laukaisevaa lääkettä siellä, missä ikinä liikumme.

Olin juuri tuolloin aloittanut työt isossa sanomalehdessä, ja työtahti sen uutistoimituksessa oli todella hektinen. Samoihin aikoihin Uuno kärsi paitsi jatkuvista korvatulehduksista, myös kuumekouristuksista.
Elämä oli yhtä sumua. Pätkätyöläisenä tein uhrauksia, joita kadun loppuelämäni.

Pyydän anteeksi, lapset.