Kyllä pärjätään, kyllä pärjätään, kyllä varmasti pärjätään…

Huomaan hyräileväni vähän väliä Risto Räppääjä- elokuvasta tuttua biisiä ”Kyllä pärjätään, kyllä pärjätään, kyllä varmasti pärjätään…” Sävy ei ole innostunut, eikä uhmakas, vaan nousee epävarmuudesta. Tässä on vähän sellainen ”uskon, auta epäuskoani”-tilanne.

Tilannehan on aivan mahdoton. Yhtäkkiä keskivaikeasti kehitysvammainen poika ja pappisvanhemmat jakavat arjen 24/7. Tähän saakka arjesta on selvitty hyvillä sijaishoitojärjestelyillä ja avustusavulla. Nyt me vain olemme tässä ja hyräilemme hetkittäin suu viivana ”kyllä varmasti pärjätään…”

Ihminen on outo olento. Selviäjä. Yhtäkkiä makuukammarin nurkasta tulee kokoushuone, vaatehuone sulkeutuu studioksi ja pieni keittiö edustaa koulua. Makaronikippo pöydällä odottaa matematiikan tunteja. – Älä tee äiti niistä makaroneista, joilla mää lasken, ruokaa, Uuno hoksaa neuvoa.

Hän on oppinut, että jokaisen aivastuksen jälkeen on mentävä pesemään kädet ja että se aivastus on suunnattava kainaloon. Allergisesta nuhasta kärsivälle tilanne on hankala, mutta Uuno toimii ohjeiden mukaan. Uuno pitää reippaasti kasvosuojaa myös ulkona.

Ensimmäiset kolme viikkoa kotikoulua on sujunut hyvin summittaisilla ohjeilla. Lukujärjestyksessä lukee ”matematiikkaa” tai ”äidinkieltä”. Uuno selostaa, että hänen täytyy itse etsiä kirjasta ne tehtävät, joita hän osaa, opettajan tehtävä on auttaa kuulemma ”parempia”. Liikutun syvästi nuoren realismista. Tosiasia on, että en tiedä, mitä Uuno osaa ja käytännössä juuri näin on toimittava. Toivon, että koulussa hommat eivät mene niin. Kolmannella viikolla saamme materiaalipaketin ja tarkempia ohjeita.

Koska sekä Uuno että Uunon isä kuuluvat riskiryhmään, ruoan hankinta on haaste. Ikean rullakärry tulee avuksi. Yritän käydä lähikaupassa aamulla varhain maskin ja suojakäsineiden kanssa. Mummojahan tässä ollaankin.

Uunolla menee niin kuin kaikilla muillakin, vaihtelevasti. Tulee päiviä, jolloin hän selvästi oireilee, on kyllästynyt meihin vanhempiin, laulaa liian kovalla äänellä eikä jaksa keskittyä asioihin. Mutta onneksi vielä enemmän on päiviä, jolloin kännykkäni kilisee merkkinä uusista taideteoksista, joita Uuno lähettää minulle. Uunon taide on ollut pelastus sekä Uunolle itselleen että myös minulle sekä ehkä monelle muullekin. Uuno on jakanut töitään tavallista enemmän facebookissa ja ihmiset tuntuvat pitävän niistä kovasti. Olemme tehneet yhteisiä hartauksia ja Uuno on kertonut myös korona-arjestaan taiteen avulla. Kaunis oli se hetki, kun Uuno kirjoitti tervehdyskortin jokaiselle naapurille omasta taiteestaan painetulla kortilla. Niitä kortteja saa tilata marttapuodista!

Omin sanoin Uuno on kertonut korona-arjesta näin:

"Kaikki oli ensin aivan tavallista: Ostin uuen television, soitin tädeille ja kummille, käytiin Lapissa, entisessä mummolassa, meillä oli vieraita. Kaikki oli aivan hyvin. Sitten tuli tämä tauti. Tämä on kauhea. En mene kouluun, en mene Valkeaan, en mene minnekään elokuvateatteriin, en mene kirkkoon, en mene minnekään. Olen vain kotona. Elämä on mennyt rauhalliseksi.

Tylsintä on ajan oottaminen, kun ei oo oikein tekemistä. Olen katsonut muumeja, tehnyt taideteoksia, syönyt sipsejä, juonut kokakolaa, kattonut vappujamarjaliveä. Joo, ollut myös matikkaa, äikkää, terveystietoa. Olen pärjännyt hyvin.

Ihmisiä auttaa kävely ja se, että ei kosketa toiseen ihmiseen, todellakaan. Puhelimella juttelu auttaa myös. Vanhempien ihmisten auttaminen auttaa. Jos on vaikka kuolemassa tai jotain muuta. Unelmoin, että pääsen kauppakeskukseen, tätien luokse kylään, kuoroon, bändikerhoon. Unelmoin Helsingin matkasta kesällä, että tädin syntymäpäivät pidetään, että olis hyvä ilma kävellä kesälläkin."