Kettuki ry:lle 2000 euron kulttuuristipendi toiminnan digitalisoimiseen

Hämeen liitto ja Yle Häme ovat perinteisesti jakaneet maakunnalliselle kulttuuritoimijalle rahapalkinnon toiminnan edistämiseksi. 

Tänä vuonna 2000 euron kulttuuristipendin sai Kettuki ry. Kettuki ry toimii koko Kanta-Hämeen alueella ja on valtakunnallisestikin näkyvä ja arvostettu erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden esiin nostaja, tasavertaistaja, arvostuksen lisääjä ja asiantuntija-apua antava tietopankki. 

Kettuki ry on siis vahva kulttuuripoliittinen vaikuttaja ja äänitorvi erityistä tukea tarvitsevien puolesta. Koronatilanteesta johtuen tämän vuoden stipendin jako suoritettiin etäyhteyden välityksellä.

"Toivotamme Kettuki ry:lle onnea ja toivomme, että tämä stipendi auttaa edes pienesti Kettukia parantamaan taiteensa saavutettavuutta tilanteessa, jossa koronaeristys näyttää jatkuvan ensi vuonnakin. Olisi todella hienoa, että taiteen ja Kettukin työn digitaalinen saavutettavuus voisi tämän stipendin myötä entisestään parantua. Vaikka fyysisesti olemme etäällä, taiteen synnyttämät elämykset voivat silti tulla lähelle." Timo Heinonen, Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtaja

"Tämä on aivan ihana asia Kettukille. Toimintamme on tästä eteenpäin hyvin paljonkin digitaalisempaa ja stipendin avulla saamme etävälineiden käyttöönottoa eteenpäin. 

Digitaalisuus tuo paljon haasteita, mutta myös mahdollisuuksia, kuten online-työpajoja ja ideoiden vaihtoa netissä. Esittelemme uusia yhteistyössä kehitettäviä digitaalisia toimintamuotoja Kettukin valtakunnalliselle verkostolle ja pohjoismaiselle NOA Nordic Outsider Art -verkostollemme, jotta niitä päästään käyttämään laajasti. Tietysti toivomme, että pian pääsemme järjestämään jälleen lähitapaamisia, mutta paljon voimme tehdä yhdessä etänäkin, kunhan saamme välineet kuntoon. Opettelemme ja opimme pitämään myös hauskaa, myös etänä." Sirpa Haapaoja, vs. toiminnanjohtaja, Kettuki ry

Kettuki ry:n toiminnan tavoitteena on tehdä erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetta tunnetuksi valtakunnallisella tasolla ja kohottaa taiteenalan arvostusta. Kettuki ry parantaa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia taiteen opiskelussa, harrastamisessa ja taiteen ammattimaisessa harjoittamisessa. Toiminnan keskeisenä tavoitteena on auttaa erityistä tukea tarvitsevia taiteilijoita ja taiteen tekijöitä yhdenvertaiseen asemaan muiden taiteilijoiden kanssa.

Kettuki ry pyörittää myös taidelainaamoa, josta voi vuokrata taidetta vaikkapa työpaikalle tai kotiin. Myös mitä erilaisemmat taidelaboratoriot, taidekurssit jne. kuuluvat Kettukin tarjontaan. Kettuki tekee myös vahvaa kansainvälistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa mm. erilaisissa projekteissa ja hankkeissa.

Lisätietoa:

Kettuki ry, vs. toiminnanjohtaja, Sirpa Haapaoja, p. 044 040 5107