Näkyykö kehitysvamma aina kasvoista tai olemuksesta?

Kysymys 

Nyt kysyn jotakin tyhmää,sillä huomaan, etten tiedä kehitysvammaisuudesta kovinkaan paljoa.

Tyttärelläni on älyllinen kehitysvamma ja autistisia piirteitä. Näkyykö kehitysvamma aina kasvoista tai olemuksesta vai voiko olla kuten tyttärelläni, että on ulkoisesti ns. Normaalin näköinen? Hän liikkuu ja puhuu normaalisti, mutta on silti kehitysvammainen? Tyttäreni mielestä hänestä näkee, että on vammainen, mutta minusta sitä ei huomaa ollenkaan. Paitsi keskustellessa ja eri askareissa toimien hän tarvitsee enemmän ohjausta. Myös jumitus puheessa on yleistä. Diagnoosi on saatu vasta kaksi vuotta sitten.

Vastaus 

Hei,

Kiitos kysymyksestä! Ei ole olemassa tyhmiä kysymyksiä :) 

Kehitysvammaa ei aina havaitse ulkoisista piirteistä, sillä kehitysvamma on toimintahäiriö aivoissa. Kehitysvammaisuudessa esiintyvät oireet johtuvat isoaivojen kuorikerroksen poikkeavasta toimintakyvystä.

Kehitysvammojen vaikeusasteet vaihtelevat lievästä hyvin vaikeaan. Kaikki ihmiset, myös kehitysvammaiset ovat omia persooniaan, eli kukaan ei ole samanlainen. Siksi myös sana "kehitysvammainen" on hieman huono käsite kuvaamaan ihmistä kokonaisuutena.

Kannattaa tutustua Verneri.netin kehitysvammaisuus -osioon. Sieltä voit oppia lisää kehitysvammasta ja kehitysvammaisuudesta.

Lue lisää tästä linkistä!

Mukavaa syksyä teille!

Ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus

------

Oliko Verneri.netin neuvontapalstasta sinulle hyötyä? Jätä meille palautetta!

Vastaa palautekyselyyn tästä linkistä!