Valheita kirjoittaa selkokielen sivuilla

Jos Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena ymmärtää rahan arvon ja on savant kyky joka vain kirjoitettu Autismin suhteen ja jos kerran Kehitysvamma diagnoosi työntekijät eivät suostu selvittää Autismia minun kohdallani. Tietenkin minulla on oikeus vaatia myös Verneri selkokielen sivuille kirjoitusta, koska meillä Lievän älyllisen kehitysvamman saaneille ei ole oikeasti yhtään kivaa kuulla sanaa Autismi selvittämättä tai Alimitoitettu kehitysvamma sanaa ei myös ole minusta kivaa kuulla ohjaajilta ja jatkuvasti ohjaajat vaatii palveluiden lopettamista kehitysvamma puolella Eteva kuntayhtymä vaati asiakkuuden lopetusta 2018 käytös ei kuulu Lievään älylliseen kehitysvammmaan ja netirikollisuus on tullut itselläni yksin netirikollisuus juttuun taipuvuus. Mutta vaadin oikeutta että Verneri selkokielen sivuille kirjoitetaan että joillakin kehitysvamman saaneilla on Autismi ilman autismi diagnoosi kriteerin täyttymistä eli jolloin asiakkaan vahvuudet ovat ulkomuistista puhelinnumerot luettelee siivotessa ja se jos jollain Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena on numerosarjojen luetteleminen ulkomuistista vahvuudet niin sillä ei ole silloin tarvetta edunvalvontaa eikä ohjaajien ja vanhempien avun tarvetta nettipankki taitojen suhteen ja sillä on vahva oikeuden taju josta vai Autismi suhteen kirjoitetaan. Eli Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet ihmiset joille jatkuvasti ohjaajat ja vanhemmat ja Me itse ryhmän vetäjä huutaa että Autismi tulkinta on todella loukkaavaa tuollainen, kerta jos Kehitysvamma diagnoosi työntekijät sanoo minulle Kehitysvamma diagnoosi on laitettu minulle oikein vaikka kehitysvamman saaneena minulla kaikki kuuluu Autismiin vaadin oikeutta että selkokielen sivuille kirjoitetaan meille kehitysvamman saaneille asiakkaille rehellisesti mitä kaikkea kehitysvamma saaneille asiakkaille kuuluu ja jos on Autismi oireet ilman että Autismin Ekko kriteerit täyttyvät niin silloin minun kaltaisten ihmisten kohdalla on ongelmia koska meillä ei ole mitään vertaistuki ryhmää ja se on Alimitoitettu kehitysvamma diagnoosi joka on minulla oikea diagnoosi eli voisikohan Kehitysvammaisten tukiliitto alkaa Autismiliiton kanssa meillä kehitysvamman autismi oireisille muodostaa oman Alimitoitettu kehitysvamma vertaistuki ryhmän jos Lievää älyllistä kehitysvammaa ei kukaan kehitysvamma lääkäri suostu purkaa sama on toisen diagnoosin ADHD suhteen todettu 40 000-80 000 on selvittämättä jäänyt ADHD tai on saanut väärin diagnoosit ja ADHD tytöt ja naiset ovat roolileikkien avulla oppinut näyttelemään, niin että ADHD diagnoosi ei tule. Itse olen leikkinyt roolilekkejä 18 vuoden iässä viimeisen kerran katsoin kauniista ja rohkeista suosikki näyttelijän rooli hahmon itselle ja yhdistin johonkin kirjan hahmoon. Eli vasta 2020 tuli työntekijä joka sanoi, että minulla on vaikea ADHD ja ADHD ihmisenä en muodosta kaveri suhteita samalla tavalla kuten muut Lievästi älyllisesti kehitysvamman saaneet ihmiset eli ADHD jutusta täytyy voida kertoa lasten ymmärrys tasolle niin, että meillä vähenee käytös häiriöt ja riidat, koska ADHD ihmisenä olen todennut meidän kehitysvamman saadeiden ihmisten käytös häiriöt tulee jos ohjaajat muokkaa puhetyyli eli jotkut haluavat oikeutta saada käyttää kehitysvamma sanaa ja jotkut vihaa Kehitysvamma sanaa. Itse Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena koen, että kehitysvamma sana ei ole haukkuma sana vaan se lukee kaikissa minun papereissa kehitysvamma sana on yksi sana muiden sanojen joukossa. Ja tämä on ongelma jos käsitän Kehitysvamma sanan tällä tavalla ja ohjaajat eivät voi kertoa muille kehitysvamman saaneilla asiakkaille, että jos joku haluaa minun kanssa tutustua minulle täytyy käyttää puhuessa ja kirjoittaessa kehitysvamma sanaa ja minun kanssa ei voi olettaa, että ADHD takia olisin heti kaveri eli me joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma laitettu ADHD lisänä me haluamme ensin kirjoittaa pitkiä viestejä ja puhua syvällisesti eli ajatusten tasolla puhua eli jos toinen Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena ymmärtää tämän kehitysvamman sanan merkityksen eli Kehitysvamma sana ei ole haukkuma sana vaan se on sana muiden sanojen joukossa. Ilmeisesti ne jotka vihaa omaa kehitysvammma diagnoosi sanaa eivät ole koskaan saanut oukeutta lukea omia diagnoosi papereita. Itse olen Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena salaa mennyt yksin kotiin jäädessä lukemaan omat lääkäri lausunto paperit kun näin, että vanhemmat laittoi todistukset tiettyyn kansioon. En kertonut niille, että olen yksin salaa penkonut ja lukenut kehitysvamma paperit. Ja jos joku Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena tekee vanhemmilta näin salaa niin silloin niillä on todella tärkeää että saavat oikeuden myös käyttää kehitysvamma sanaa ilman että muut asiakkaat määrää ja ohjaajat, koska tästä syystä tulee ne meidän kehitysvamman saadeiden ihmisten käytös häiriöt ja toinen on meidän suojelukulttuuri. Miten koskaan meitä osaa ohjaajat ohjata, jos me ei saada itse sanoa mikä meidän kehitysvamman saadeiden käytös häiriöt tekee se, että meitä suojellaan se tekee ahdistusta meillä. Ja uskon, että meidän kehitysvammmaisten kohdalla täytyy tehdä samat selvitys jutut kehitysvamman saaneiden asiakkaiden kohdalla mitkä ovat yleiset vahvuudet ja löytää ne vahvuudet jotka lieventää kehitysvamman oireita. ADHD ja Autismi liitot ovat kirjoittaneet missä ADHD ja Autismi ihmisten vahvuudet ovat ja niissä töissä kun saa olla niin se vähentää käytös ongelmat. Sama olisi meidän kehitysvamman saadeiden ihmisten kohdalla hyvä selvitys työ oikeasti saada jonkun tehtyä, joka voi olla että jos kaikkien kehitysvamman saaneiden asiakkaiden kohdalla vahvuus alueet löytyy missä me ei tarvita terveiden ihmisten apua ja tukea ja ohjausta. Olen melko varma, että se auttaa uusi Lievän älyllisen kehitysvamman saaneita ihmisiä helpommin hyväksymään Kehitysvamma sanan ja ne eivät myöskään vihaa jos niille löytyy vahvuudet joissa ei tarvitse mitään apua ja ohjausta kukaan kehitysvamma asiakas ei halua että meitä ohjataan vaan me haluamme, että terveet ihmiset selvittää meidän kohdalla missä me ei tarvita apua ja ohjausta ja niitä töitä työkeskus alkaa räätälöidä. Tämä on ongelma, että vanhemmat ja asuntola ohjaajat ovat todenneet, että koska Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena yksin osaan etsiä netistä kaikki tiedot ja lainaan kirjoja enkä ole tarvinnut ohjaajien apua nettipankki taitojen suhteen eli vanhemmat ja asuntola ohjaajat sanoo oikea paikka minulle olisi kirjastotyö. Ja minulle ei ole myymälä siivous hyllytys olisin edes kehitysvamman saaneena halunnut oikeutta kokeilla kassa työtä ei tätä voi työkeskus ohjaajat kieltää vaan konkreettisesti työkeskus paikassa vaadin, että työkeskus ohjaajat hankkii kassa koneen ja perustaa työkeskus paikkaan kirjaston ja minulle kokeilu mielessä edes selvittää onko minulla laskutus työ mahdollista koska päässä laskuna osaisin laskea meidän työosuus raha maksut. Eli jos minulla Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena on vahvuudet näissä töissä eikä siivous ja keittiö työssä tietenkin tulee käytös häiriöt koska minulle ei anneta mahdollisuutta edes oppia niitä töitä joissa vanhemmat ja asuntola ohjaajat sanoo että selviän. Ja tämä meidän kehitysvamman saadeiden ihmisten kohdalla täytyy selvittää mitkä ovat kehitysvamman saaneiden asiakkaiden vahvuudet. Ja jos joku kehitysvammaisena ei halua tehdä ohjaajien määräämiä siivous juttuja silloin sillä asiakkaalla on numerosarjojen luetteleminen ulkomuistista vahvuuksiin kuuluvat työt eli ne vahvuudet täytyy saada työkeskus ryhmään jos sanon että haluan oikeutta saada työtä jossa numerosarjoja käytän oli sitten eivät lievään älylliseen kehitysvammmaan kuluva vahvuus numerosarjojen luetteleminen ja yleistieto niin tämän kaltaisia töitä haluan työkeskus ryhmässä itse tehdä. Eli työkeskus työntekijöiden täytyy vaatii meidän psykologi paperit jos psykologi papereissa lukee minulla on parhaat numerosarjat ja yleistieto niin tietenkin käytös häiriöt tulee jos en saa oikeutetta tehdä niitä töitä joissa minulla on vahvuudet eli numerosarjojen ja yleistieto työtä vaadi työkeskus ryhmässä itselle oikeuden saada. Eli psykologi papereiden perusteella meidän kehitysvamman saadeiden työtoiminta täytyy tehdä.

Vastaa viestiin