Laitosten purku.

Hei ÄitiPuoli!
Kehitysvammaisten Tukiliiton puheenjohtaja Markku Niemelä on tehnyt sosiaali- ja terveysministeriölle selvitystyön kehitysvammaisten asumisesta. Tässä selvityksessä on mm. tuosta laitoshoidon purkamisesta koko Suomessa noin 10 vuoden sisällä. Jäljelle jäisi vain 4-5 palvelukeskusta tai keskuslaitosta.

Selvitystyö on luettavissa netissä http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/documents/13985/index.htx
Sieltä löytyy vasemmalta kohta, jossa on koko selvitys PDF-tiedostona. Jos ei onnistu tuolla sanahirviöllä, niin kannattaa googlettaa Pitkäaikaisesta laitosasumisesta kohti yksilöllisempiä asumisratkaisuja. Selvityksen nimi on tuo ja siten pääsee samalle sivulle. Selvitykseen kannattaa käydä tutustumassa.

Kun vammaislakilaisäädäntö uudistuu, niin silloin lähdetään liikkelle periaatteesta, että kukaan ei ole liian vaikeavammainen asumaan omassa kodissa. Yhteiskunnan täytyy tarjota erilaisia, yksilölle räätälöityjä asumispalveluja.

Noista jäljelle jääneistä palvelukeskuksista saadaan sitten erilaisia esim. kehitysvammalääkärin, psykogin jne. palveluja tai niitä jalkautetaan lähipalveluiksi. Laitoshoito on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin avohoito.

Tyttäremme on syvästi kehitysvammainen ja lisäksi hän on liikuntavammainen ja sairastaa vaikeahoitoista epilepsiaa. Hän tarvitsee kaikessa toisen henkilön antamaa hoivaa ja huolenpitoa. Hän on asunut ensin lapsuuden kodissa meidän luonamme ja muutti sitten omaan kotiin palvelukotiin. Nyt siitä on jo viisi vuotta. Meillä tämä ratkaisu on onnistunut.

Oman kokemuksemme perusteella en näe uhkana laitosten alasajoa vaan mahdollisuutena elää yhden askeleen lähempänä tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä samanlaisissa asunnoissa kuin muutkin ihmiset.

ryhmä kodit ovat minun mielestä laitoksia jotka takaavat kehitysvamaisille jotka ovat yli aktiivisia seksin suhteen harastaa sitä.
henkilökunta ei saa estää kehitysvammaista harrastamasta seksiä vaikka se olisi raiskaus.
näitä asioita ei tutkita vaikka ilmi tulisi koska suomen laki on näin.
jokainen laitos ja ryhmäkoti suljettavaksi.
tai päätäjät vastuuseen, ehkä laki tän suhteen muutuisi

Edelleen olen skeptinrn laitos purku ajattelulle. Henkilöt jotka suunnittelevat lapseni tasoiselle ihmiselle asumisyksiköitä laitosten tilalle ei loppupeleissä katso asiaa vammaisen silmin(lapseni syvästi -ja vaikeasti kehitysvammainen-ei kommunikoi, ei liiku itsenäisesti ja omaa runsaasti lisä diagnooseja) En näe että yhteiskunta olisi tasavertainen lapseni kohdalla vaikka hän pienryhmäkotiin muuttaa. Pienryhmä kodista hän tuskin pääsee sen enempää yhteiskunnan tasavertaiseksi jäseneksi kuin nytkään. Eihän edes jalkakäytävä useimmissa paikoissa palvele lastani.Luultavasti hän ei tule saamaan omaa henkilökohtaista avustajaa, jota ilman hän ei voi edes ulkoilla. Lapseni ei varmasti kaipaa omaa keittiötä, eihän hän kykene edes kahvia keittämään. Lapseni tarvistee ihmisiä ympärille, sosiaalisisa tapahtumia ja jatkuvasti ihmistä jolla aikaa.En usko että nämä toteutuu pienryhmäkodissa.

Laitoksessa sentään vietetään paljon juhlia, tapahtumia,retkeillään ja kuljetaan omalla autolla pitkin maailmaa. Tämä tekee heistä yhden vertaisia muun yhteiskunnan kanssa. Onko joka pienryhmäkodissa oma auto?henkilökuntaa niin paljon että ehtivät retkeillä?järjestää juhlia?jne.Epäilen.

Vaikka lapseni olisi valmis yhteiskuntaa, yhteiskunta ei ole valmis lapseni kaltaisiin ihmisiin. Jos olisi saisi lapseni itse päättää mistä päin Helsinkiä haluaa asunnon ja hän saisi itse määrittää asumismuotonsa.Hän saisi myös itse päättää mitä palveluja tahtoo ja koska.

Minulla myös syvästi kehitysv.nuori,jonka olen ajatellut laittavani jossain vaiheessa asumaan
pienryhmäkotiin,en ole ajatellut itse jaksavani hoitaa loputtomasti,enkä myöskään halua olla
loppuväsynyt siinä vaiheessa kun lapsi muuttaa
pois kotoa,että minusta olisi edelleen hänen tuki
turva,ja on koti johon voi tulla aina välillä
käymään vaikka pitemmäksikin aikaa,ja että tuntee
olevansa tervetullut aina omaan kotiin,minusta
on hyvä että pienryhmäkoteja rakennetaan ja
siirrytään pois laitoksista,itse en viihtyisi jossain laitoksessa,jossa paljon erilaisia ihmisiä ja myöskin paljon erilaisia hoitajia
joita sitten pyöritellään osastolta toiselle,toki
pienryhmäkodissakin vaihtuu hoitajat,toivon
kuitenkin että pienemmissä määrin,ja elämä
sellaisessa olisi kodin omaista ja että siellä
ihmistä kuin ihmistä arvostetaan sellaisenaan
kuin hän on.Emme kotihoidossakaan pysty paljon
retkiä ja matkoja järjestämään,ei jaksa työp.
lisäksi,ja viikonloput menee voimia kerätessä
seuraavaa viikkoa varten,toki joskus jotain
pyritämään järjestämään,vaan monesti on käynyt
niin että kun pitää jononkin lähteä,niin
kaikki peruuntuu,kun lapsi onkin sairas tai
on ollut epilepsia kohtauksia.Uskoisin että
myös itse pystyisin seuraaman lapseni hoitoa
pienryhmä kodissa kuin jossain laitoksessa ollessa,eli olla itse aktiivisesti mukana kun
hoidon ja vastuun voi jakaa jonkun muun kanssa.

Itse en ole niinkään huolestunut juhlista tai tapahtumista, mutta miten paljon lääkärin seurantaa tarvitsevien kehitysvammaisten kanssa käy. Tuskin lääkäriä tai sairaanhoitajaa saa hälyytettyä pikapikaa joka asuntolaan ympäri kaupunkia...

Eihän noita lääkäreitä ja hoitajia kotihoidos-
sakaan saa nopeaan kotiin,itse on pääteltävä
mitä tehdä,lähteäkkö viemään lääkäriin vaiko
soittaa ambulanssi paikalle,ja kun vie lääkäriin
niin eivät ne sielläkään osaa antaa heti oikeaa
apua ellei ole välittömän avun tarve,esim,ep.
kohtauksen hoito tai hengitysvaikeuksia tai
muuta akuuttia..

On se hyvä kun laitokset nurin vain!Ei siellä opi mitään kun kaikki
tuodaan nenän alle,ja sitten lääkkeillä yritetään saada asiakas
hiljaiseksi ja joskus sitten jossain käydään.Ja toinen asia että
oma alotteisuus jää pois kokonaan ja sitten ollaan aivan avuttomia,
antakaa hyvät ihmiset hänenkin mielipiteet sanoa ja sitten kun asia
ei oikein luonnistu,niin sitten kysyä vaikka "Saisinko minä auttaa"
eikä mennä tekemään hänen puolesta kaikkea,tässä tilanteessa sitten
miettii vaikka jos mitä,että onko minulla näin huonosti asiat
että tarvinko minä tässä vielä avustajan ei se näin mene
oma alotteisuutta pitää tukea ja kannustaa,näin yhteis pelillä se
sujuu!!

Ei se itsenäisyyden opettaminen ihan helppoa ole täällä kotonakaan! Niin helposti elämä menee yhdeksi passaamiseksi. Varsinkin kun itse on väsynyt ja tai kiire.
Meillä ainakin poika on oppinut vetämään niistä naruista, joilla palvelu saadaan toimimaan ja kunnolla.

Minulla on kokemusta tilapäishoidon verran laitoksista,jopa kahdesta sellaisesta ja vielä eri kunnista. Lapseni on ollut joka vuosi 2-3kertaa vuodessa tilapäispaikalla, jotta olemme mieheni kanssa voineet "hengähtää". Kokemukset ovat olleet hyvät. Tilat sinällään kummassakaan paikassa ei ole olleet erinomaisen hyvät, tilan ahtautta ja iän tuomaa "rapistumista" molemmissa havaittavissa. Mutta se kaikki muu; monenlaista osaamista;olemme aina päässeet puheteraputin/fysioterapeutin juttusille.Osastoilla on aina ollut sekä saiaanhoitajoa, hoitajia kuin ohjaajia joka mielestäni on aina tuonut monipuolista päivää lapselleni.Olemme saaneet kotiin lähtiessä kannustavaa, positiivista palautetta ja tukea johon useimmiten liittynyt arjen elämään hyviä vinkkejä ja jopa lainanneet välineitä yms kotihoitoon.On ollut mukava keskustella monenlaisten ammattilaisten kanssa.Olemme aina voineet turvallisin mielin jättää lapsemme "hoitoon" ja itse pakata laukkumme lähteäksemme maapallon toiseen kolkkaan kerääämään voimia.

On se vain hyvä kun nyt on alettu,käyttämään järkeä näissä laitos asioissa eli laittamaan hyväkuntoisia ihmisiä
pois,laitoksien osastoilta,kun olen asunut laitoksessa pienenpänä ja oli vaikeeta pyytää koulukavereita kylään
kun asuin osastolla,ne rupesiat sitten"Kiusaamaan"minua,esim:Koululaukun piiloyttelua ja vaatteitteni sotkemista ja vielä,kun olin kotia päin menossa,niin olin kuullut että jos juoruat näistä asioista niin sitten porukalla,tehdään mitä kummallisenpia asioita,esim:pahoinpitelyt ym.Siksi aina olen kammoksunut laitokseen
joutumista,mut nyt olen asunut omillani ja edunvalvontakin lopetettiin vuonna 2000 ja hyvin menee...mutta menköön!