Kuinka nopeasti perinnöllisyysneuvontaan?

Meillä todettiin vakava sikiöpoikkeavuus rv 20 rakenneultrassa. Käytiin vielä lapsivesipunktiossa ja toisen kerran ultrassa samalla viikolla. Puhuttiin raskaudenkeskeytyksestä. Näin jälkeenpäin olen alkanut miettiä, että onko tosiaan niin, että Suomessa pääsee vasta parin viikon kuluttua perinnöllisyyslääkärin juttusille? Meille aika oli varattu rv 22+. Olin kaksi viikkoa aivan kamalassa kriisissä, kun mitään tietoa sairaudesta ei tuntunut sairaalasta saavan (eivät tienneet mitään, oli niin harvinainen sairaus). Ja kun vihdoin päästiin perinnöllisyyslääkärille, niin oltiin jo niin uupuneita, ettei jaksettu miettiä enää koko asiaa ja annettiin lapsen tulla maailmaan. Jälkikäteen ajateltuna se oli ihan hyvä ratkaisu, mutta olenpahan vaan miettinyt, että onko se tosiaan noin hidas prosessi, että kaksi viikkoa saatiin kitua unettomana ja syömättömänä...

Moikka! tuntuu aika omituiselta että niin kauan täytyy odottaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että tollasessa tilanteessa päiväki tuntuu todella pitkältä!
Me mentiin tasan kuukausi sitten 7.4 np-ultraan. viikkoja sillon 11+6. Tutkimuksessa huomattiin että kaikki ei ok. Lähete heti tyksiin lisätutkimuksiin. Kolme päivää myöhemmin tyksiin ultraan tutkimuksiin johon osallistui perinnöllisyyslääkäri, tutkiva ultralääkäri ja hoitaja. Vauvallamme oli vaikea poikkeavuus. pään luut (alue missä hiukset kasvaa) puuttuivat kokonaan ja selkäranka ei ollut umpeutunut. Elinmahdollisuudet siis täysi nolla. Kohdussa voi hyvin ja kasvaa normaalisti, mutta kuolee heti synnytyksessä jollei jo aikaisemminkin.Hyvin harvinainen tapaus.
Heti seuraavana päivänä keskustelimme perinnöllisyyslääkärin ja hoitajan kanssa. Olimme jo miehen kanssa päättäneet keskeyttää raskauden. keskeytys tapahtui puolitoistaviikkoa ekan ultran jälkeen.
Meidän ei tarvinnut odotella eikä kysellä. annettiin vaan lappuja käteen että tuutte sillon ja sillon tänne. Raskaus keskeyttettiin 13+2 päivänä.Siis synnytys käynnistettiin. Tästä on nyt aikaa kolme viikkoa kun meidän enkelilapsi pääsi taivaaseen.
Ihmettelen kyllä teidän odotteluanne. Joku kämmi siellä on ollut pakko sattua. Ei tällasissa asioissa voi pitää ihmistä odottelemassa. On kyse suuresta shokista. Kuinka kauan on tästä kulunut aikaa?
[quote=terhi]Moikka! tuntuu aika omituiselta että niin kauan täytyy odottaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että tollasessa tilanteessa päiväki tuntuu todella pitkältä!
Me mentiin tasan kuukausi sitten 7.4 np-ultraan. viikkoja sillon 11+6. Tutkimuksessa huomattiin että kaikki ei ok. Lähete heti tyksiin lisätutkimuksiin. Kolme päivää myöhemmin tyksiin ultraan tutkimuksiin johon osallistui perinnöllisyyslääkäri, tutkiva ultralääkäri ja hoitaja. Vauvallamme oli vaikea poikkeavuus. pään luut (alue missä hiukset kasvaa) puuttuivat kokonaan ja selkäranka ei ollut umpeutunut. Elinmahdollisuudet siis täysi nolla. Kohdussa voi hyvin ja kasvaa normaalisti, mutta kuolee heti synnytyksessä jollei jo aikaisemminkin.Hyvin harvinainen tapaus.
Heti seuraavana päivänä keskustelimme perinnöllisyyslääkärin ja hoitajan kanssa. Olimme jo miehen kanssa päättäneet keskeyttää raskauden. keskeytys tapahtui puolitoistaviikkoa ekan ultran jälkeen.
Meidän ei tarvinnut odotella eikä kysellä. annettiin vaan lappuja käteen että tuutte sillon ja sillon tänne. Raskaus keskeyttettiin 13+2 päivänä.Siis synnytys käynnistettiin. Tästä on nyt aikaa kolme viikkoa kun meidän enkelilapsi pääsi taivaaseen.
Ihmettelen kyllä teidän odotteluanne. Joku kämmi siellä on ollut pakko sattua. Ei tällasissa asioissa voi pitää ihmistä odottelemassa. On kyse suuresta shokista. Kuinka kauan on tästä kulunut aikaa?
[/quote]
Olen päättänyt selvittää asiaa. Laitoin jo kirjeen äitiyspolille ja teen vielä todennäköisesti muistutuksen, jotta saan ainakin omalle sielulle rauhan ja saan tietää, miksi noin toimittiin.

Vastaa viestiin