Eri kannoilla miehen kanssa

Teillä on tosiaan vaikea tilanne. Olisiko teillä mahdollisuus käyttää hyödyksenne alkiodiagnostiikkaa? Siinä ymmärtääkseni voidaan alkiovaiheessa katsoa onko alkiossa tauti vai ei ja sen jälkeen alkio siirretään äidin kohtuun kehittymään. Tosin eihän sekään ole vailla eettisiä ongelmia ja keinohedelmöityksessä on omat hankaluutensa, mutta siinä ei tarvitsisi miettiä raskauden keskeytystä.

Käytännössä tuo alkiodiagnostiikka ei onnistu. Sitähän tehdään tietääkseni vain Helsingissä. Me asumme Pohjois-Suomessa. Ei onnistuisi järjestää kaikki hedelmöityshoitoihin liittyvät jutut kahden lapsen kanssa, joista toinen on vielä vakavasti sairas.

Sepä harmi, ettei alkiodiagnostiikasta ole teille apua. Ajattelinkin, että olette varmasti kaikki vaihtoehdot miettineet, mutta laitoinpa kuitenkin aiheen tiimoilta viestin.

Vaikeassa tilanteessa olette. Meillä on myöskin kahdella lapsella peittyvästi periytyvä (25%mahdollisuus sairaaseen lapseen) vakava, etenevä, kuolemaan johtava sairaus. Odotamme nyt kolmatta ja me teimme jo ennen raskaaksi yrittämistä päätöksen sikiön testaamisesta ja myöskin siitä, että mitä teemme, jos kolmaskin on sairas. Onneksi olimme kuitenkin molemmat samoilla linjoilla ja vielä suurempi onni on, että vauva osottautui terveeksi, eikä vaikeita päätöksiä tarvinnut tehdä. Oletteko mahdollisesti ajatelleet luovutettuja sukusoluja?

Voimia teille vaikeassa päätöksessänne. Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen.

Ymmärrän tilnteenne,olemme samassa tilanteessa muuten mutta minä olen se joka haluaa yrittää lasta.Kaksi keskeytystä jo takana ja kyllä se on raastavaa mutta meidän lapsemme on vaikeasti vammainen ja raskas hoitaa.Olen ajatellut sen niin että meillä on syy keskeytykseen, mutta jotkut sairaat tekevät sitä huvikseen ja käyttävät aborttia ehkäisykeinona.Tsemmppiä vaan sinne teille päätöksissänne.

Kävimme puhumassa lääkärin kanssa. Hänen suustaan kuultuna kaikki tuntui niin helpolta... Mutta löytyykö joku, joka on päättänyt lopettaa lapsen teon periytyvästä sairaudesta johtuen. Tuntuiko se hyvältä päätökseltä? Vai kaduttiko myöhemmin?

Voisitteko ajatella sijaislapsitoimintaa, adoptiota tai tukiperheenä toimimista ? Onhan Teillä jo kaksi ihanaa omaa lasta. Periytyvä sairaus on erittäin hyvä syy ajatella hyvin vakavasti nimenomaan lapsen, syntymättömänkin kannalta lapsenteon lopettamista. Voi jopa vapautua valtavirran ajatuksista ei kahta ilman kolmatta. Pelkästään Suomessa on valtavasti lapsia vailla sijaiskoteja, laitoksissa. Ehkä hyvä elämänohje kaikkeenkin on, että jossakin tulee raja, kaikkea ei voi saada ja johonkin pitää olla tyytyväinenkin. Kun päätös on tehty, ei tarvitse asiaan enää palata, eikä muuta haikailla, sekin pätee moneen asiaan.

Olemme ajatelleet sijaislapsia ja adoptiota. Kun kuitenkin sijaislapset ovat usein vaikeahoitoisia (kun ovat huostaanotettuja), pitäisi mieheni olla enemmän lapsenhoidossa mukana. Toinen lapsemme on hyvin vaikeahoitoinen. Mieheni on kuitenkin pitkiä aikoja ulkomailla töidensä vuoksi. Adoptio prosessi taas on liian pitkä ikämme puolesta.

Kaikkea ei todellakaan voi saada. Olen iloinen ja tyytyväinen omiin lapsiini ja elämääni, silti toivon vielä lasta. Ajatus on usein mielessäni ja tuntuu, että meille on tarkoitettu vielä yksi lapsi syntyväksi. En siis vielä ole tekemässä mitään päätöstä siitä, että emme tekisi enää lapsia. Haluan palata asiaan vielä, haikailla sitä, miettiä ja pohdiskella. Olisikin kiva kuulla niitä omakohtaisia kokemuksia niiltä, jotka ovat päätöksen tehneet. Itse en sitä vielä halua tehdä.
Olen hieman kallistumassa mieheni kannalle siitä, että keskeyttäisimme raskauden, jos lapsi on sairas. Näin emme ainakaan aiheuttaisi hänelle tahatonta kärsimystä - toisaalta olemmehan sellaista teoillamme jo yhdelle lapselle aiheuttaneet, jos ajattelee kutn edellä, että periytyvä sairaus on erittäin hyvä syy ajatella lapsenteon lopettamista. Jos olisimme noin ajatelleet, ei meillä olisi edes kahta lasta. ;)