Kehitysvammaisten asuminen

Kysymys 

Miksi kehitysvammaiset pääsee ryhnäkotikn helpommin kuin vanhukset? Vain monisairaat vanhukset pääsevät ryhmäkotiin, mutta kehitysvammaiset voi päästä tehostettuun palveluasumiseen vaikka voisi liikkua ja syödä ja käyttää wcta itsenäisesti mutta vanhusten kohdalla näin ei ole.

Miksi?

Vastaus 

Hei,

Taustalla on varmasti montakin eri syytä, mutta yksi keskeinen syy on varmasti hakijamäärät asumispalveluissa.

Kehitysvammaisia ihmisiä on valtakunnallisesti yhteensä noin 50000, joista pieni osa on ympärivuorokautisen asumispalvelujen tarpeessa. Vanhuksia, yli 65v on yli 1,2miljoonaa joista yli 75v noin 600000 ja yli 80v on 300000.  

Toinen syy on lainsäädännössä ja kunnan palvelutuotannossa. Vanhuksille ja kehitysvammaisille ihmisille ei yleensä myönnetä asumisen palveluja saman lain nojalla. Kehitysvammaisille ihmisille turvataan heidän elämälleen välttämättömät palvelut kehitysvammaisten erityishuoltolain nojalla. Joskus palvelu voi olla ylimitoittu heidän todelliseen tuen tarpeeseen nähden. Näin voi käydä jos esimerkiksi kunnan palveluvalikossa ei ole asumisen vaihtoehtoja tarjolla. 

ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus

-------------

Oliko Verneri.netin neuvonnasta sinulle hyötyä? Palautteesi on meille todella tärkeää!

Vastaa lyhyeen kyselyyn tästä linkistä!