Kehitysvammaisen lapsen hoitotyö

Kysymys 

Olen viimeisen vuoden lähihoitaja opiskelija. Saimme koulusta tehtäväksi selvittää Kehitysvammaisen lapsen hoitotyötä eli mitä siihen kuuluu. Olen muutenkin kiinnostunut alasta joten olisi kiva saada toimenkuvasta ja tehävistä tietoa. Vastauksen ei tarvitse olla pitkä vaan ihan pätkäkin riittäisi tehtävän pohjustamiseksi.Kiitos jo etukäteen mahdollisesta vastauksesta.

Vastaus 

Hei,

Kehitysvammaisen lapsen hoito ei välttämättä eroa mitenkään tavallisen lapsen hoidosta. Siihen kuuluu arkisten asioiden opettelua, kuten syömisen ja pukemisen. Jos lapsella on vaikeuksia oppia kommunikoimaan puheella, voi lapsi tarvita erilaisia kommukaatiomenetelmiä. Niitä ovat esimerkiksi viittomat tai kommunikoiminen kuvilla.

Kuten kaikille lapsille erittäin tärkeää on saada leikkiä, kuunnella satuja ja tietysti olla sylissä. Lapset myös viihtyvät usein toisten lasten seurassa. Se kehittää heidän sosiaalisia taitojaan.

Vaikeavammaisten hoitajana, kuntotuskeskuksessa, kymmenkunta vuotta toiminut Helena Skönin mukaan myös vaikeavammaisia lapsille opetetaan samoja asioita kuin muillekin. Menetelmien on kuitenkin oltava sopivia kullekkin lapselle, esimerkiksi kun lapsi syö, pidetään lusikka lapsen kädessä ja yhdessä viedään se suuhun. Vaikeavammaisten hoidossa on tärkeää myös niin sanottu asentohoito, jossa lapsen asentoa muutetaan ja tuetaan tyynyillä.

Terveisin,
Niina Sillanpää
ps. Pahoittelen, en saanut lähettyä sähköpostia sinulle, vaan se palautui takaisin minulle.