Kehitysvammainen on väliinputoaja

Kysymys 

Mitä tarkoittaa kun sanotaan että kehitysvammainen on monessa asiassa väliinputoaja? Tarkoittaako se että kehitysvammaiset jätetään asioiden ulkopuolelle?

Vastaus 

Hei,

väliinputoajaksi kutsutaan henkilöitä, jotka jäävät jollakin tavalla ulkopuolisiksi yhteiskunnan perusasioista, esimerkiksi työelämästä. Se voi tarkoittaa myös sitä, että ihmiset jäävät ilman niitä tukia ja palveluita, joita he tarvitsevat päivittäisessä elämässä.

Usein syy väliinputoamiselle on se, etteivät ihmiset saa tarvitsemaansa tukea ja palveluita oikea-aikaisesti, jotta voisivat pärjätä paremmin yhteiskunnassa.

Esimerkiksi monet kehitysvammaiset henkilöt ovat työelämän väliinputoajia. Moni kehitysvammaisista ihmisistä haluaisi tehdä palkkatöitä, mutta eivät pääse kiinni helposti työelämään ilman tukea. Tukea palkkatyöllistymiseen, kuten työvalmentajapalvelua ei kuitenkaan ole joka paikassa tarjolla. Se on yksi syy, miksi monet kehitysvammaiset jäävät työelämän väliinputoajiksi.

ystävällisin terveisin,
Verneri.net toimitus