Kahden yökön tarve haasteellisten kehitysvammaisten hoivakotiin

Kysymys 

Olen syvästi kehitysvammaisen vaikeaa epilepsiaa sairastavan puhumattoman autistin äiti. Huoli on että hoivakoti jossa hän asuu on haasteellisille ja yökköjä on vain yksi. Kaikki eivät uskalla yövuoroja tehdä kun on hyökkääviä asukkaita. Onko tällainen luvallista? Useampia epilepsiaa sairastavia hoivakodissa on.

Vastaus 

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi.

Kehitysvammaisille henkilöille järjestettävistä asumispalveluista on säädetty vammaispalvelulaissa ja kehitysvammalaissa. Hyvinvointialueen täytyy järjestää asumispalveluita tarvitsevien kehitysvammaisten ihmisten asuminen joko vammaispalvelulain tai toissijaisesti kehitysvammalain perusteella.

Kehitysvammaisten ihmisten asumispalveluista säätelevän lainsäädännön lähtökohtana on, että asumispalvelu järjestetään ihmisen yksilöllisen tarpeen ja hänen etunsa mukaisesti. Asumisen palveluja on järjestettävä siinä laajuudessa kuin asiakkaan yksilöllinen tarve edellyttää. 

Kehitysvammaisten palveluasumisessa on erotettava kaksi asiaa: asuminen ja palvelu. Kehitysvammaiset henkilöt asuvat yleensä vuokrasuhteisesti omissa asunnoissaan. Myös ryhmämuotoisessa asumisessa henkilöt ovat normaaleissa vuokrasuhteissa. Tähän asuntoonsa ihminen saa asumisen palvelua. Asumisen palvelun järjestämistapa pitäisi olla yksilöllistä ja henkilökohtaiset tarpeet huomioivaa. Todellisuus voi kuitenkin olla toisenlainen. Ryhmämuotoinen asuminen voi näyttäytyä siltä, että kaikki tehdään ryhmässä, ja palvelun yksilöllisyys ei ole kovin läsnä. Lainsäädäntö ei sääntele asumispalvelun henkilöstömitoitukseen liittyen kovin tarkasti. Asumisyksikössä, joissa asuu henkilöitä tehostetun asumispalvelun päätöksellä, henkilökuntaa on oltava paikalla ympärivuorokautisesti.

Palvelun riittävyyttä täytyy siis arvioida suhteessa asiakkaan palvelupäätökseen. Palvelupäätökset ovat henkilökohtaisia. Näin ollen myös asumisen palvelun henkilökuntaa pitäisi olla saatavilla palvelunsaajan tarpeen mukaan. 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvontaa suorittaa AVI, aluehallintovirasto. Jos koet, että asumispalvelun määrä ei ole riittävää suhteessa tarpeeseen, voit tehdä asiasta kantelun AVIlle. 

Lue lisää AVIn valvonnasta ja kantelusta AVIn sivuilta.

Voit olla myös asiasta yhteydessä hyvinvointialueen sosiaaliasiamieheen. Sosiaaliasiamiehen tehtävänä on neuvoa asiakkaita sosiaalihuoltoon ja asiakkaan oikeuksiin liittyvissä asioissa.

Ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus

--------------------------------

Oliko Verneri.netin neuvonnasta sinulle hyötyä? Palautteesi on meille todella tärkeää!

Vastaa lyhyeen kyselyyn tästä linkistä!