Huoli, onko vauvalla älyllinen kehitysvamma?

Kysymys 

Hei!

Kysymykseni koskee 6kk ikäistä poikaamme. Hänen motorinen kehityksensä lienee ihan ok ikätasoon sopivaa; kääntyy mahalleen ja selälleen, pyörii vatsallaan akselinsa ympäri sekä nostaa itseään suorille käsille.

Huoleni koskee kuitenkin lapsen ääntelyä. Poikamme on hyvin hiljainen; hymyilee ja nauraa kyllä ääneen, mutta ei oikeastaan ollenkaan jokeltele. Muutaman kerran päivään saattaa ääntään hieman kokeilla. Neuvolassa käskivät tutustua mm teidän sivuunne. Tämän äidin huoli on painava :(

Vastaus 

Hei,

Kiitos viestistäsi!

Kirjoittamasi perusteella teidän ei ole syytä olla huolissaan lapsen puheen kehityksen tasosta. On normaalia, että lapsi vasta kokeilee ääntään puolen vuoden iässä. Tärkeää on vastata lapsen ääntelyihin, eli olla läsnä näissä tilanteissa. Ääntelyihin voi esimerkiksi vastata puhumalla vauvalle "vauvakieltä".

Jos puheen tuottaminen tai motoristen taitojen kehitys kuitenkin näyttävät viivästymisen merkkejä, on tällöin asia hyvä ottaa puheeksi neuvolan lääkärin kanssa. Hän voi ohjata lapsen jatkotutkimuksiin lasten neurologille, joka osaa ottaa kantaa lapsen kokonaisvaltaiseen kehitykseen sekä arvioida tarvetta lisätutkimuksille.

Ystävällisin terveisin,
Verneri.netin toimitus