Ei mutismi vaan jotain muuta?

Kysymys 

Hei, kehitysvammainen aikuinen perheenjäseneni kommunikoi puhumalla suhteellisen sujuvasti, vaikka puhe onkin epäselvää. Hän ei kuitenkaan puhu oma-aloitteisesti kuin muutamille läheisille perheenjäsenilleen. Muille hän vastaa kysyttäessä, mutta ei kykene itse tekemään aloitetta keskusteluun. Vaikeus ei siis ole itse puhumisessa, vaan aloitteen tekemisessä vuorovaikutukseen. Olemme kokeilleet, josko hän voisi kättä heilauttamalla tai muulla eleellä ilmaista haluavansa sanoa jotain, mutta se tuntuu ihan yhtä mahdottomalta, kuin puheen aloittaminen. Tilanteessa, jossa hän kokee tulevansa painostetuksi puhumaan, hän selvästi jännittyy, punastuu ja alkaa hikoilla voimakkaasti - ahdistusreaktio on siis aika intensiivinen. Kuitenkin hän pystyy hoitamaan arkiset asiansa hyvin ja viihtyy muiden seurassa, on siis omalla tavallaan ihan sosiaalinen tyyppi.

Mistä tässä voisi olla kyse ja millaisia tukimuotoja tällaiseen tilanteeseen kannattaisi etsiä? Onko puheterapia oikea osoite, vai ehkä toimintaterapia tai psykoterapia?

Vastaus 

Hei,

Kiitos kysymyksestäsi.

Kerroit, että aikuinen kehitysvammainen perheenjäsenesi kommunikoi varsin sujuvasti ja oma-aloitteisesti puheella omille, läheisimmille perheenjäsenilleen. Lisäksi kerroit, että hän vastaa puhumalla myös muille, vaikka he olisivatkin vieraampia, kunhan nämä esittävät hänelle kysymyksiä. Lisäksi mainitsit, että perheenjäsenesi viihtyy ihmisten seurassa, mutta oma-aloitteinen viestintä joko puhuen tai eleillä tuottaa hänelle vaikeuksia. Ahdistumista ilmenee, jos häntä painostetaan puhumaan.  

Pohdit, olisiko kyseessä valikoiva puhumattomuus (mutismi) vai jokin muu syy. Kuvailit tilannetta varsin monipuolisesti, mutta ehdottaisin silti, että voisitte lähteä liikkeelle asian selvittämisessä ja sopivimpien tukimuotojen löytämisessä kehitysvammapalvelujen psykologin kanssa.

Yhteiset, molemminpuolista iloa tuottavat vuorovaikutushetket perheenjäsenten kanssa ovat luonnollisesti edelleen tärkeitä. Myös pärjääminen arkisissa asioissa ja mukavat yhdessäolon kokemukset muiden seurassa sanattomin keinoin ovat tärkeitä ja tuovat onnistumisen kokemuksia.

ystävällisin terveisin,

Verneri.netin toimitus yhteistyössä
Kaisa Martikainen
Tikoteekin puheterapeutti, Kehitysvammaliitto

--------------------------------

Oliko Verneri.netin neuvonnasta sinulle hyötyä? Palautteesi on meille todella tärkeää!

Vastaa lyhyeen kyselyyn tästä linkistä!