Alkoholin käyttö hedelmöittymisen aikaan

Kysymys 

Hei! Meille on tulossa toivottu vauva, mutta alkoholinkäyttö raskauden varhaisilla viikoillla huolettaa todella kovasti. Ovulaation aikaan (tod näk ovulaatiopäivänä) join runsaasti alkoholia. Yhdydntä oli kuitenkin tapahtunut jo useaa päivää aiemmin. Olen todella huolissani, olenko aiheuttanut tällä lapselle vahinkoa. Käytin tämän jälkeen myös pieniä määriä alkoholia muutaman kerran, ennen kuin raskaustesti näytti positiivista (rv 4+1). Positiivisen raskaustestin jälkeen olen tottakai lopettanut alkoholinkäytön kokonaan.

Elämässäni tapahtui monta erittäin kuormittavaa asiaa hedelmöittymisen jälkeen ja tarkoitus oli lopettaa raskauden yrittäminen hetkeksi, jotta asiat saataisiin selvitettyä ja vauva voisi tulla rauhallisempaan tilanteeseen. Hedelmöittyminen oli kuitenkin ehtinyt jo tapahtua, vaikka uskoimme ettei se tässä kierrossa olisi ollut mahdollista (ei yhdyntää tarpeeksi lähellä ovulaatiota). Vauva on kuitenkin erittäin toivottu kaikesta huolimatta, alkoholinkäytöstä johtuva valtava ahdistus vain tuntuu hautaavan kaiken ilon alleen.

Vastaus 

Hei,

Suosittelen ajan varaamista neuvolasta asiasta puhumiseen. Tämä voi helpottaa ahdistusta. Menneelle ei voi enää mitään ja nyt olisi tärkeää, että loppuraskautesi olisi mahdollisimman stressitön. Tärkeintä on, että olet lopettanut alkoholinkäytön kokonaan raskauden toteamisen jälkeen ja että vauva on erittäin toivottu. Hyvää odotusajan jatkoa!

Ystävällisin terveisin,

Sari Somer, FASD-asiantuntija
Kehitysvammaliitto