Alkoholi ja alkuraskaus

Kysymys 

Hei,

Oma syyllisyyden taakka on melkoisen painava ja haluaisin sen takia kuulla ammattilaisen mielipiteen tilanteeseen. Samassa tilanteessa on ollut monta muuta ja jotenkin välillä saan rauhoiteltua itseni, ettei vältämättä mitään pahaa ole tapahtunut. Mutta silti sitä itseään syyttää.

Tulin täytenä yllätyksenä raskaaksi. Sain tietää raskaudesta rv 5. Tätä edelsi tuo pääsiäinen ja alkoholia käytin jonkin verran. Pahimpana päivänä meni 3 annosta. Muina pääsiäisen päivinä saatoin ottaa saunaoluen tai ruokaviinin tai en mitään. Pääsiäinen ajoittui sinne rv 4-5 vaiheeseen. Humalassa en ollut kertaakaan.

Tätä edeltävinä viikkoina join satunnaisina päivinä saunaoluen. Myöskään niistä en ollut humalassa, ei krapulaa.

Jotenkin yritän järkeillä, että se alkoholimäärä mitä mahdollisesti on imeytynyt verenkiertoon, toivottavasti pieni ihmisen alku on vielä vähän enemmän suojassa tuossa alussa?

Harmittaa, kun tuntuu että olisi se pitänyt tietää paremmin! :(

Vastaus 

Hei,

Valitettavasti alkoholin nauttimiselle ei ole olemassa turvarajaa raskauden aikana. Alkoholin vaikutukset sikiöön ovat aina hyvin yksilöllisiä riippuen mm. äidin aineenvaihdunnasta.

Koska kertomasi alkoholimäärät ovat olleet varsin maltillisia, ei sinulla ole tarvetta jatkotutkimuksille. On kuitenkin tärkeää, että pidät nollatoleranssin alkoholinkäytölle loppuraskauden ajan.

Tässä vielä linkki tapaukseen, jonka avulla voit peilata omaa tilannettasi:

https://verneri.net/yleis/alkoholin-vaikutus

Ystävällisin terveisin,
Verneri.net toimitus