Päätös raskauden jatkosta
Jos sikiöllä on epäilty tai todettu kromosomipoikkeavuus tai muu vaikea kehityshäiriö, on raskaana olevalla ja tämän puolisolla kaksi vaihtoehtoa: jatkaa raskautta tai hakea Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta (TEO) lupaa raskauden keskeytykseen. Jos lasta odottava pariskunta on raskauden jatkosta eri mieltä, on päätös viimekädessä äidin.
Tukea päätöksen tekoon
Kun perhe saa tiedon tulevan lapsen vammasta tai sairaudesta, joutuu perhe miettimään, mitä he tiedon kanssa tekevät. Perheen ei tarvitse olla asian kanssa yksin. Asiasta voi keskustella sairaalassa esimerkiksi lääkärin, sairaanhoitajan, sosiaalityöntekijän tai sairaalateologin kanssa.
Neuvolassa tukea on mahdollista saada terveydenhoitajalta ja lääkäriltä. Myös oman kunnan psykologiin tai mielenterveystoimistoon voi halutessa ottaa yhteyttä.
Näillä sivuilla on myös mahdollista keskustella asiasta anonyymisti muiden samassa tilanteessa olevien tai olleiden kanssa tai koulutettujen tukihenkilöiden kanssa osiossa Tietoa odottajille -keskustelu.
Raskauden jatkaminen
Siinä tapauksessa, että vanhemmat päättävät jatkaa raskautta, järjestetään sen erityisseuranta. Jäljellä oleva raskausaika antaa aikaa sopeutua ja valmistautua vammaisen tai sairaan lapsen syntymään.
Tietoa ja tukea on mahdollista saada sairaalasta sekä eri järjestöiltä. Vernerin sivuilla on tietoa perheiden saamasta tuesta sekä kokemuksia arjesta perheiltä, joilla on vammainen tai sairas lapsi.
Raskauden keskeytys
Siinä tapauksessa, että vanhemmat päättävät hakea raskauden keskeytystä, on se mahdollista, kun raskaus on kestänyt alle 24 raskausviikkoa ja sikiöllä on luotettavalla menetelmällä todettu vaikea sairaus tai ruumiinvika.
Lupa raskauden keskeytykseen haetaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta (TEO).
Päivitetty 25.7.2011