Päivätoiminnan kehittämisen yhteistoiminnallinen koulutusmalli
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö
Tavoitteet
Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on aloittanut päivätoiminnan kehittämisen yhteistoiminnallisen koulutusmallin avulla, jota toteutetaan alueellisina parivuotisina kehittämishankkeina. Tavoitteina ovat päivätoiminnan osaamisen kehittäminen ja verkostoiden luominen.
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön päivätoiminnan kehittämishankkeen tarkoitus:
- Kehittää päivätoiminnan alueellista osaamista ja toimintatapoja yhteistoiminnallisesti, oppimisen ja osallistumisen kautta
- Luoda verkostoa päivätoiminnan parissa työskenteleville
- Parantaa henkilöstön motivaatiota ja oppimista, uusien taitojen ja tietojen omaksumista sekä lisätä työssä jaksamista
- Kehittää työyhteisöjä oppivaan ja aktiiviseen suuntaan, mikä tukee yksittäisten työntekijöiden oppimista.
Tavoitteena on, että koulutuksen avulla opitaan entistä paremmin tunnistamaan kehitysvammaisten ihmisten erilaiset päivätoimintaan kohdistuvat tarpeet ja odotukset. Tätä kautta pystytään tarjoamaan uudenlaista, entistä virikkeellisempää ja erilaiset elämäntilanteet huomioon ottavaa päivätoimintaa, joka mahdollistaa myös kehitysvammaisten ihmisten jatkuvan, elämänmittaisen uuden oppimisen.
Sisältö
Päivätoiminnan kehittämishanke etenee alueellisesti, ja sen kestoksi kullakin alueella on suunniteltu noin kaksi vuotta. Ensimmäisenä alueena on Varsinais-Suomi, seuraavana Pohjois-Suomi. Toiminnan taustalla ovat Pohjois-Pohjanmaan päivätoimintaprojektin kokemukset. Tavoitteena on luoda maanlaajuinen päivätoiminnan osaamisen verkosto.
Sisältöä suunnitellaan yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa niin, että alueellinen koulutuspaketti vastaa mahdollisimman hyvin paikallisiin tarpeisiin. Toimintamenetelminä ovat koulutuspäivät, seminaarit, yhteiset tilaisuudet henkilöstölle ja asiakkaille, tutustumismatkat ja muut mahdolliset, alueelle soveltuvat toimintatavat. Tavoitteena on paitsi uuden oppiminen myös osallistujien erityisosaamisen jakaminen.
Yhteistyö
Hankkeen sisältö rakennetaan yhteistoiminnassa kuntien ja muiden päivätoimintaa järjestävien tahojen kanssa. Näin osallistujat ovat hankkeessa paitsi yhteistyökumppaneita myös sisällön määrittäjiä. Hankkeen sisältö voi siten olla hyvinkin erilainen eri alueilla riippuen paikallisista oppimistarpeista.
Yhteistyötahoina nähdään myös kehitysvammaiset ihmiset ja heidän omaisensa; heidän kauttaan saadaan tietoa siitä, mitä asiakkaat päivätoiminnalta odottavat. Tämän vuoksi heidän on tärkeää olla mukana päivätoiminnan kehittämishankkeen sisällön määrittelyssä.
Rahoitus
Raha-automaattiyhdistys rahoittaa toiminnan.
Päivitetty 28.12.2010