Perheterapia
Pääjärven kuntayhtymä
Taustaa
Pääjärven kuntayhtymässä käynnistyi vuonna 1999 mielenterveystyön kehittämishanke. Sen tarkoituksena oli kehittää kehitysvammaisten mielenterveyspalveluita lähinnä heikkolahjaisille ja lievästi kehitysvammaisille asiakasryhmille. Sen yksi alaprojekteista oli Perheterapia-projekti, joka käynnistyi vuonna 2001. Projektissa päätettiin kokeilla akuutissa psykiatrisessa hoidossa oleville kehitysvammaisille ja heidän perheilleen musiikki- ja perheterapiaa. Projekti päättyi vuoden 2002 lopussa.
Tavoite
Tarkoituksena oli kehittää terapiapalveluita, niiden sisältöä ja työmenetelmiä kehitysvammaisten ja heikkolahjaisten asiakkaiden sekä heidän perheidensä tarpeita paremmin vastaaviksi. Tähän liittyen käynnistyi musiikki- ja perheterapeuttien yhteistyö.
Tulokset
Perhe- ja musiikkiterapeutit tapasivat perheitä joko Pääjärven kuntayhtymän tiloissa tai perheiden kotona. Projektiin osallistui kaksi perhettä. Perheitä tavattiin noin 1,5 vuoden ajan kerran kuukaudessa. Tapaamistiheyttä muutettiin tarpeen mukaan.
Musiikki ja musiikkiterapeuttiset menetelmät täydensivät perheterapeuttisia menetelmiä ja lähestymistapoja. Tapaamisten aikana tehtiin muun muassa sekä vapaita että musiikki-draamallisia improvisaatioita. Näiden tavoitteena oli laajentaa ja tarkastella perheen sisäisiä suhteita ja rooleja. Pyrkimyksenä oli myös tavoittaa kunkin perheenjäsenen kokemuksia ja suhteita. Harjoitukset laajensivat kunkin ymmärrystä jumiutuneista ja tiettyihin rooleihin sidotuista rooleista sekä tukivat toimintamallien muuntumiseen ja uudenlaisten roolien kokeiluun tilanteissa. Näin myös heikkolahjaisen asiakkaan helpottui tavoittaa kokemuksellinen ymmärrys vuorovaikutuksellisten suhteiden kautta musiikillisissa improvisaatioissa. Tapaamisissa käytettiin myös muita luovia menetelmiä, kuten maalaamista ja musiikin kuuntelua, jotka vahvistivat edellä kuvattuja suhteita ja laajensivat vuorovaikutusta ja mahdollisti myös erilaisten toiveiden, fantasioiden, esille tulemisen.
Projektin myötä musiikin merkitys perheterapiassa osoittautui toimimaan pohjustuksena yhteistyöhön, aktivoi elävään yhteiseen keskusteluun, toimi interventiona juuttuneessa vuorovaikutuksessa ja auttoi yksilölliseen prosessoimiseen virittäytymisessä. Projekti rikkoi aitoja eri terapiamuotojen väliltä ja antoi käyttöön monipuolisempia menetelmiä perheterapeuttiseen työhön. Terapeuttien uudenlainen yhteistyö avarsi ja laajensi moniammatillisuuden käsitettä sekä tarjosi terapeuteille mahdollisuuden uudenlaiseen ammatilliseen kasvuun. Terapiamuotojen yhdistäminen vaati terapeuteilta ajattelumallien yhteensovittamista; yksilöllisyyden ja perheterapeuttisen näkökulman yhdistämistä. Kansainvälisesti ajatellaan, että perheterapiaan tarvitaan vähintään kahden tai mahdollisesti kolmen työntekijän tiimi.
Erilaisten musiikillisten ja luovien menetelmien käyttö tarjosi sekä perheille että terapeuteille kokemusten tarkasteluun aiempaa laajemmin ja mahdollisuuden kehittää menetelmiä työskentelyyn. Terapiatilanteissa myös terapeutit osallistuivat aktiivisesti mm. musiikillisten improvisaatioiden tuottamiseen. Tämä mahdollisti sekä perheille että terapeuteille asetelman tarkastelun aktiivisena kokijana, tarkastella itsessä aktivoituvia tunteita terapiatilanteissa. Tämä mahdollisti empaattisen kokemuksen ja ymmärryksen löytymisen. Musiikkiterapeuttisten menetelmien käyttö tuki ja vahvisti myös perheiden sitoutumista terapiaan. Perheille, jotka ovat pitkään käyttäneet erilaisia sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita, tarjoutui uudenlainen mahdollisuus erilaiseen luovaan kokemukselliseen lähestymiseen suhteessa ongelmaksi koettuun. Luovuuden ja luovien menetelmien käyttö tuki myös turvallisen, luottamuksellisen ja vapautuneen ilmapiirin löytämisessä.
Rahoitus
Projektin rahoitti Pääjärven kuntayhtymä.
Päivitetty 20.12.2010