Niskasta-projekti

Honkalampi-säätiö, Ylämylly

Tavoitteet

Projektin tavoitteena oli kehittää toimintamalli, jonka avulla voidaan lisätä ja ylläpitää haasteellisessa elämäntilanteessa olevien henkilöiden (esim. pitkäaikaistyöttömät) elämänhallintaa.

Kehittämistyö tapahtui yhteistyössä paikallisten viranomaisten kanssa.

Toiminta

Niskasta-projekti tuki asiakkaitaan sekä ryhmässä että henkilökohtaisesti. Henkilökohtainen neuvonta sisälsi asiakkaan kokonaisvaltaisen elämäntilanteen kartoittamisen yhdessä asiakkaan kanssa. Siinä selvitettiin asiakkaan kanssa esimerkiksi asuntotilanne ja taloudellinen tilanne sekä työllistymismahdollisuudet.

Ryhmätoiminta tarjoaa mahdollisuuden vertaistukeen, osallistumiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen hyvässä ilmapiirissä. Esimerkiksi lokakuussa 2002 aloitti toimintansa toiminnallinen luovuuden ja luontoliikunnan vertaistukiryhmä. Ryhmä kokoontui viikoittain ja osallistujia oli kymmenkunta. Ryhmä teki muun muassa pajutöitä ja askaroi mitä erilaisimpia käsitöitä.

Marras-joulukuussa 2002 toimi myös ATK:n alkeisryhmä, joka järjestettiin yhteistyössä kansalaisopiston ja kunnan mielenterveystoimen kanssa. Ryhmä kokoontui viikoittain ja perehtyi yhteisvoimin ATK:n salaisuuksiin. Ryhmä jatkoi toimintaansa vielä tammikuussa perehtyen muun muassa kirjaston palveluihin ja pankin maksuautomaatin käyttämiseen. Eri järjestöjen ylläpitämän Kansankahvila Kupposen kanssa järjestettiin asiantuntijavierailuita sekä työttömien joulujuhla. Asiantuntijoina vierailivat muun muassa sosiaali- ja potilasasiamies, Kelan kuntoutuksen asiantuntija sekä työvoimatoimiston työvoimaneuvoja.

Kohderyhmä ja toimipaikat

Kohderyhmään kuuluivat haasteellisessa elämäntilanteessa olevat henkilöt. Projekti toimi Ilomantsissa ja Rääkkylässä.

Rahoitus

Projektia rahoittivat Raha-automaattiyhditys, Ilomantsin kunta ja Rääkkylän kunta sekä Honkalampi-säätiö. Projekti käynnistyi 1.4.2002 ja päättyi 3.12.2004.

Päivitetty 9.3.2011

Anna palautetta tästä sivusta