FAS-lasten ja -nuorten kuntoutusprojekti
Kehitysvammaliitto, Helsinki
Tavoite
Projektin tarkoituksena oli selvittää leikki- ja kouluikäisten FAS- ja FAE-lasten elämäntilannetta, kuntoutustarvetta ja neuropsykologisten kuntoutusmenetelmien soveltuvuutta.
Taustaa
Suomessa arvioidaan syntyvän vuodessa noin 100 FAS- ja 200 FAE-lasta. Lisäksi syntyy noin 400 lasta, joilla voi havaita raskaudenaikaisesta alkoholinkäytöstä johtuvia keskushermoston toimintahäiriöitä.
Sikiöaikainen alkoholialtistus aiheuttaa mm. kasvuhäiriöitä, epämuodostumia ja keskushermoston toimintahäiriöitä, jotka ilmenevät eri asteisina oppimisvaikeuksina sekä sosiaalisen kehityksen ongelmina.
Ennaltaehkäisyn sekä alkoholistiäitien ja perhekuntoutuksen parissa toimii jo eri tahoja. FAS- ja FAE-lasten erityisongelmiin soveltuvista ja heidän kehitystään tukevista kuntoutusmenetelmistä sen sijaan tiedetään vähemmän. Suomessa naisten alkoholin ja huumeiden käyttö on lisääntynyt selvästi viimeisen vuosikymmenen aikana, joten päihteille altistuneita lapsia syntyy todennäköisesti yhä enemmän. Heidän määrästään ei ole kuitenkaan tarkkaa tietoa.
Koska FAS-diagnoosin tekeminen edellyttää, että äidin alkoholinkäyttö raskauden aikana on todistettu, suuri osa alkoholin vaurioittamista lapsista jäänee kokonaan diagnosoimatta. Tällöin he jäävät helposti myös kuntoutuksen ja tukipalvelujen ulkopuolelle ja ovat vaarassa syrjäytyä.
Kohderyhmä
Kohderyhmään kuuluivat leikki- ja kouluikäiset FAS- ja FAE-lapset.
Rahoitus
Projektia rahoitti Raha-automaattiyhdistys vuosina 2000–2002.
Kirjallisuus
- Valkonen, Kirsi (2003). FAS-kuntoutusopas – Näkökulmia FAS- ja FAE-lasten kuntoutukseen.
- Asikainen, Anna (2003). FAS-palveluopas – Opas perheille ja yhteistyötahoille.
- Koponen, Anne (1/2004). Vaietut kohtalot. Sikiöaikana päihteille altistuneet lapset. Kotu-tutkimuksia.
- Koponen, Anne (2/2005). Katkennein siivin elämään. Sikiöaikana päihteille altistuneet lapset. Kotu-tutkimuksia
- Koponen, Anne (4/2005). Haavoittuva lapsi. Sikiöaikana alkoholille altistuneiden lasten elämä. Kotu-tutkimuksia.
Päivitetty 10.3.2011