Toimistotyöstä hoitoalalle
Nimi: Riitta Hassinen
Oppilaitos: Helsingin Diakoniaopisto
Koulutus: Lähihoitaja, Kuntoutuksen koulutusohjelma
Toimistotyöstä kokemusta hankkinut lähihoitajaopiskelija Riitta Hassinen on ollut kiinnostunut hoito-alasta koko elämänsä.
Omien sanojensa mukaan hän ”ajautui” kaupalliselle alalle ja valmistui merkonomiksi vuonna 1991. Kaupallisesta työstä tuntui kuitenkin aina puuttuvan jotakin, ja taustalla oli koko ajan väikkynyt toive päästä opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa.

Helsingissä syntynyt Riitta on kiinnostunut ihmisen fyysisestä puolesta ja on itsekin liikunnallinen ihminen, joten kuntoutuksen koulutusohjelma oli luonnollinen valinta.
Nuori nainen muistuttaa myös kuvien voimasta: koulutusvaihtoehdon kuvauksessa Helsingin Diakoniaopiston verkkosivuilla ollut kuva jättikokoisesta jumppapallosta kantoi mukanaan vahvan viestin fyysisyydestä. Tämä lujitti Riitan päätöstä poimia juuri kuntoutuksen koulutusohjelma vaihtoehtojen joukosta.
Opiskelukavereista moni on ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten parissa harjoittelujaksoilla, mutta kukaan muu ei ole näillä näkymin hakeutumassa alalle töihin. Kipinä kehitysvamma-alalle työskentelyyn syttyi juuri viimeisen opiskeluvuoden aikana koulutusohjelmajakson työharjoittelussa, ja Riitta suorittikin molemmat työharjoittelujaksot kehitysvammaisten ihmisten asuntoloissa.
Juuri valmistumaisillaan olevalla naisella ei ole vielä tiedossa vakituista työpaikkaa kehitysvamma-alalla, mutta keikkatyötä kylläkin. Riitan mielestä työnhakijat ja työpaikat eivät kohtaa, sillä vapaita paikkoja ei juuri ilmoitella. On vaikea sanoa, luullaanko hakuprosessia turhaksi tai nähdäänkö sen sitovan turhaan työvoimaa, mutta työnhakijan perspektiivistä katsottuna jäljelle jää avoimien hakemuksien lähettäminen.
Päivitetty 10.3.2011