Äidin lääkkeiden käytön vaikutus sikiön kehitykseen

Kysymys 

Hei,

Olen auto-onnettomuudessa loukkaantunut nuori aikuinen nainen. Haluaisinkin tietää sen tosiasian, että kun

syö lääkkeitä deprakinea,diapamia, certralinea, niin onko mahdollista, että silloin vauvalle, joka syntyisi joskus, saattaisi tulla komplikaatioita?

Vastaus 

Hei,

Deprakinea eli valproaattia ei pitäisi käyttää raskautta suunnitellessa eikä varsinkaan raskausaikana, paitsi jos sitä ei voida mitenkään korvata muulla lääkkeellä.

Valproaatin raskaudenaikaisen käytön on osoitettu liittyvän moninaisiin synnynnäisiin kehityshäiriöihin muita epilepsialääkkeitä useammin. Erityisesti on lisääntynyt riski hermostoputken sulkeutumishäiriöille. Sikiön altistuminen valproaatille myös lisää kehitysviiveiden ja pitkäkestoisten kognitiivisten haittojen riskiä.

Sertraliinin käyttö on ok, jos se on äidille tarpeellinen lääke.

Diatsepaamin pitkäaikaista käyttöä ei suositella. Annos on tietysti tärkeä; mahdollisimman  pieni annos. Altistus diatsepaamille raskauden alkuvaiheessa ei kuitenkaan aiheuta merkittävää riskiä epämuodostumille. Joissakin tutkimuksissa on löydetty yhteys alhaiseen syntymäpainoon, pieneen päänympärykseen, sydämen sykevaihtelun vähenemiseen sekä motorisen kehityksen viivästymään. Nämä kehitysviivästymät ovat olleet palautuvia. Loppuraskauden käyttö voi johtaa vastasyntyneen vieroitusoireisiin tai tyypillisiin bentsodiatsepiinien haittoihin (uneliaisuus, hengityslama, velttous).

Oksatsepaami on suositeltavampi vaihtoehto, mikäli loppuraskauden bentsodiatsepiinin käyttö on tarpeen. Säännöllistä bentsodiatsepiinin käyttöä loppuraskauden aikana tulee välttää.

Ystävällisin terveisin,
Ansa Aitokallio-Tallberg
LKT, naistentautien, synnytysten ja perinatologian erikoislääkäri